Jazz voi hyvin Suomessa

Jazzin ystävillä Suomessa ovat asiat hyvin, sillä jazzmusiikin tarjonta on monipuolisempaa kuin koskaan ennen. Jazzia esittävät niin ulkomaiset kuin kotimaisetkin esittäjät eri puolilla maata erilaisilla klubeilla sekä festivaaleilla aina etelän rannikkokaupungeista pohjoiseen. Jazz on toki edelleen kohtalaisen pienen piirin kuuntelemaa musiikkia, eikä jazzia esimerkiksi soiteta Suomen radiokanavilla kovinkaan usein, ellei kyseessä ole erityisesti jazzmusiikkiin erikoistunut kanava. Toisaalta moni lähtee mielellään kuuntelemaan jazzia esimerkiksi erilaisiin musiikkitapahtumiin, joissa on mukana monen eri tyylisuuntauksen edustajia.

Kaupungeissa jazz elää ja voi hyvin

Helsingissä jazzkulttuuri on nykyään erittäin hyvinvoiva ja aktiivinen, sillä kaupungissa on tarjolla melkeinpä viikottain huipputason esityksiä, joista vastaavat maamme parhaat jazzmuusikot sekä silloin tällöin vierailevat ulkomaiset tähdet. Jazzfestivaalejakin järjestetään tiuhaan tahtiin etenkin kesäaikana. Vuoden mittaan eri puolilla maata pidetään noin parikymmentä jazzfestivaalia, joissa esiintyy sekalaisesti sekä perinteisemmän linjan tyyliä, että modernia jazzia, beboppia, bluesia ja mielenkiintoisesti yhdisteltynä myös skandinaavisia elementtejä. Kaikki tietävät toki Pori Jazzin, mutta sen lisäksi tarjolla on monia muitakin todella mahtavia jazz-elämyksiä eri puolilla maata. Yhtenä esimerkkinä Espoossa järjestetään huhtikuussa suosittu jazztapahtuma, joka houkuttelee paikalle joka vuosi suuren määrän väkeä.

Mistä jazzin yllättävä suosio kumpuaa?

Jazz on aivan viime aikoina alkanut uudelleen herättää kiinnostusta suomalaisissa musiikinkuuntelijoissa. Varsinaisesti kyse ei ole mistään yllättävästä ja äkillisestä ilmiöstä, sillä pinnan alla on kuplinut jo pitkään kasvava kiinnostus jazzia kohtaan. Joidenkin mielestä jazz-innostus on selitettävissä Suomen laajalla korkeakoulutarjonnalla. Esimerkiksi maankuulu Sibelius-Akatemia sisällytti muodolliset jazz-opinnot opintotarjontaansa jo yli 30 vuotta sitten, ja jo ennen sitä Helsingin Pop & Jazz Konservatorio oli ehtinyt tehdä samoin. Näin ollen Suomessa on jo peräti kahden sukupolven verran koulutettuja jazzmuusikoita, jotka ovat huipputason esiintyjiä ja säveltäjiä. Tietenkin jazzin kohdalla buumia on edesauttanut se, että erilaiset musiikkiklubit ja konserttitilat ovat tasokkaampia kuin vielä parikymmentä vuotta sitten. Jazzia on helppo lähteä kuuntelemaan vaikkapa iltaisin töiden jälkeen, kun haluaa rentoutua hyvän musiikin parissa. Voi sanoa, että suomalaiset ovat todella ottaneet jazzin omakseen.