Jazz-yhtyeet eli jazz-kokoonpanot ovat jazz-musiikkia soittavia ryhmiä. Ei ole yhtä ainoaa oikeanlaista yhtyettä silloin kun puhutaan jazz-bändeistä, vaan kokoonpanossa voi olla vaihteleva määrä jäseniä ja myös sen soittama musiikki voi vaihdella. Hyvin yleistä on kuitenkin se, että jazz-yhtye koostuu kahdesta pääosiosta: rytmisoittajista ja puhallussoittimien soittajista.
On olemassa valtava joukko suosittuja jazz-kokoonpanoja, joista osa on ollut pinnalla jo vuosikausia tai jopa vuosikymmenten ajan. Lisäksi musiikkimaailman huipulle on nousemassa aivan uusi jazz-yhtyeiden sukupolvi, joka kokeilee rohkeasti eri tyylejä ja rikkoo rajoja muitta mutkitta. Useimmiten jazz-musiikkia vähemmän kuunteleville yksittäisten jazz-yhtyeiden nimeäminen saattaa olla haastavaa, mutta alan harrastajat pystyvät luettelemaan pitkän listan tämän hetken mielenkiintoisimpia jazz-esittäjiä.
Jazz-yhtyeiden koko vaihtelee tilanteesta riippuen
Jazzissa yhtyeiden koko vaihtelee big bandistä pienempään trioon tai kvartettiin. Kun puhutaan jazz-triosta, on puhe silloin kolmen jäsenen yhtyeestä, joka koostuu pianistista, rumpalista ja kontrabasistista. Joissain yhtyeissä on vokalisteja, kun taas toiset ovat puhtaasti instrumentaalisia ryhmiä. Jazz-yhtyeissä on useimmiten johtohahmo. Big band -kokoonpanossa on useimmiten enemmän kuin yksi soittaja yhdessä soittimessa. Esimerkiksi trumpettia voi silloin soittaa kaksi, kolme tai useampikin trumpetisti, jolloin tuloksena on todella upealta kuulostava kokonaisuus.
Jazz-yhtyeen koko riippuu pitkälti jazz-suuntauksesta, jota yhtye soittaa. Lisäksi vaikutusta on sillä, millaisissa paikoissa yhtye soittaa musiikkia. Pienemmät jazz-yhtyeet, jotka tunnetaan myös komboina, ovat yleisiä yökerhoissa ja muissa pienemmissä paikoissa. Pienemmän kokoluokan yhtyeestä puhuttaessa, ryhmä koostuu yleensä kolmesta seitsemään muusikkoa. Suuremman kokoluokan yhtyeet puolestaan esiintyvät konserttisaleissa, tanssisaleissa ja muissa suuremmissa paikoissa.
Jazz-esiintyjät tulkitsevat musiikkia eri tavoin
Monet suosituimmista jazz-bändeistä ovat muuttaneet kokoonpanoaan useita kertoja vuosien saatossa. Aivan kuten jazz-musiikki muuttaa alati muotoaan, myös jazzia esittävien muusikoiden tulkinta saattaa muuttua ja eri aikoina he saattavat myös improvisoida aivan eri tavoilla. Juuri tämä tekee jazz-yhtyeiden keikoilla käymisestä niin antoisaa. Jollain keikalla jazzia kuuntelemaan menevä yleisö kuuntelee yhtyettä, joka soittaa tietyllä tavalla, mutta jo seuraavalla keikalla esiintyminen saattaa olla aivan erilaista, vaikka kyseessä olisikin tuttu bändi ja tuttu soundi.